Ruusu Salli Käiväräinen (Virolainen)

Ruusu Salli, missä ja milloin olette syntynyt?  

Olen syntynyt vuonna 1924 Pustoskan kylässä (Uusi Autio) Seuloskoin kuntapiirissä. Perheessämme oli 2 tytärtä ja 11 poikaa. Kylässämme oli 50 taloa ja vein 1 venäläinen perhe. Äitini nimi oli Katri, isäni Yrjö. V. 1938 asiapaperit käännettiin venäjäksi, monet suomalaiset saivat venäläiset nimet. Isä tuli Ivaniksi passin mukaan, äiti – Jekaterina. Minä tulin Rosaliaksi. Vanhemmat työskentelivät kolhoosissa.

Millä kielellä oli kouluopetus?

Kaikki opettajat olivat suomalaisia. He opettivat suomen kielellä. Meillä oli venäjän kielen  1 oppitunti viikossa. V. 1938 suomalaiset poistettiin, tulivat venäläiset opettajat. Meidän oli oikein vaikeaa, koska  osasimme venäjää huonosti. Kotona ja naapurien kanssa puhuimme suomea.  Kävin viisi luokkaa ja aloin työskennellä puutarhanhoitajana kolhoosissa. 18-vuotiaana minut määrättiin johtamaan 10 hengen työkuntaa.

Miten saitte tietää sodan alkamisesta?

Sain tietää kyläneuvostossa, että sota oli alkanut. Kylämme joutui Leningradin  piiritykseen. Lentokoneet eivät pommittaneet meitä, mutta meitä ammuttiin tykeillä. Lehmä otettiin meiltä pois ja vähän perunoita jätettiin. Työskentelin turpeen lastauksessa, turve kuljetettiin vaunuissa Leningradiin. Työstä meille annettiin lautasellinen latkua. Monet kuolivat nälkään.

Tuprovan puolelta näkyi usein taistelujen kajo, taivas näytti palavan. Kerrottiin, mikä kauhu oli siellä.  En tiennyt, että suomalaiset joukot seisoivat Karjalan kannaksella. Kylässämme asui muutama venäläinen perhe, mutta kukaan ei suhtautunut meihin negatiivisesti.

Kuka perheestänne lähti rintamalle?

Veli Ivan. Ensin hän soti Virossa ja Leningradin vieressä, kun joukot perääntyivät, Hän ajoi rattailla aseita ja pani kyytiin haavoittuneen toverin.  Komentaja käski ottaa pois haavoittuneen, koska hevosen on vaikeaa. Veli kielsi, ja komentaja ampui häntä kuolemaksi heti. Toinen veli karkasi armeijasta pohjoiseen, kun meidät lähetettiin pois. Uralilla hänet tavoitettiin, ammuttiin teloittamalla. Sanomalehdessä oli artikkeli, missä kerrottiin, että hän kaivoi haudan itselleen.

Miten teille sanottiin evakuoinnista?

25. maaliskuuta meille ilmoitettiin, että evakuoidaan. Saimme käskyn lähteä Myllyojan rautatieasemalle. Kun ajoimme Laatokan yli, upposi joitain autoja jään alle. Muutama kuukausi meitä kuljetettiin ympäri maata. En edes muista, mitä silloin söimme.

Saavuimme Laptevin merelle ja viikon kuluttua äitini kuoli. Meillä ei ollut radiota eikä sanomalehtiä. Joskus järjestettiin kokouksia, missä kerrottiin tapahtumista rintamalla, mutta ymmärsin venäjää huonosti. Monet kuolivat kylmyyteen. Äiti, isä, vanhempi sisko kuolivat. Perheestämme jäi vain minä ja veli Paavo.

Asuimme täällä 10 vuotta. Kalastimme, talvella ja kesällä seisomme vedessä polveen asti. Pyysimme verkkojen avulla. Oli 12 kalalajia. Söimme vain kaloja. Meillä ei ollut mitään muuta, leipää tai perunoita.

Millä kielellä puhuitte?

Puhuimme veljen kanssa suomea, kun ei kukaan kuunnellut. Tiesimme, että toisten kuullen on parempi puhua venäjää.

Milloin ymmärsitte, että se ei ole vain evakkomatka, vaan myös karkotus?

Minun oli samantekevää kylmyyden ja nälän takia. Kuulemma suomalaisilta oli kielletty asuminen Leningradissa ja sen lähellä. Emme pyrkineet keskustelemaan siitä.

Viranomaiset eivät valvoneet meitä nimenomaan. Valvontaa ei tarvinnut, koska liikennettä ja teitä ei ollut monen kilometrin säteellä.

Yritittekö palata kotiin?

Emme. Tiesin, että meillä ei ole enää kotia. Tutustuin ensimmäiseen mieheeni Angarskissa. Hän oli karkotettu venäläinen, kulakki. Asuin hänen kanssaan 9 vuotta.

1950-lukujen alussa palasin kotimaalle yksin. Löysin huoneen Leningradista, työllistyin siivoojana päiväkodissa. Menin naimisiin toisen kerran suomalaisen kanssa.