Julia Ivanovna Jegorova (Pitkänen)

Perhe Pitkänen ennen sotaa. Ivan ja Anna Pitkänen ja heidän tyttärensä Niina ja Julia.

Olen syntynyt 25. elokuuta v. 1933 Suosaaren kylässä Leningradin vieressä. Kylän monet asukkaat mm isäni työskentelivät Izorski-tehtaassa. Äiti otti maidon vastaan kolhoosissa. Puhuimme kotona suomea.

22. kesäkuuta olin tullut katsomaan ekokuvaa ja elokuvasalissa sain tietää sodan alkaneen. Näytäntö peruttiin. Taloamme pommitettiin, pommituksen aikana kätkeydyimme kanaviin. Ennen pakkasia asuimme laskuputkissa Suosaarenasemalla ja taisteluhaudoissa. Isä keräsi  sovhoosin pelloilta kaalia ja perunoita. Saksalaiset heittivät niin paljon lehtisiä, että ensin luulimme niitä linnuiksi. Nälkä kidutti niin, että tuntui, että ruokaa oli kaikialla. Huusimme:

- Linnut, linnut!

Juoksimme, mutta ne olivat paperia. Kokosimme lehtisiä, niissä oli vetoomus antautua vangiksi. Kun toin sellaisen lehtisen kotiin, vanhemmat suuttuivat kovin ja kielsivät minua kokoamasta mitään.

Kylämme joutui rintaman linjalle. Muutimme Leningradiin, missä saimme elintarvikkeita korteilla. Ensin ajelimme rauhassa sisareni kanssa raitiovaunussa, ne liikennöivät vielä piirityksen alussa, mutta pian alkoi kuulua huhuja, että lapsia syötiin. Vanhemmat kielsivät meitä ulkoilemasta ja istuimme kotona. Isä alkoi työskennellä talonmiehenä, hän lastasi vainajia autoihin. Saimme elintarvikkeita ruokakorteilla, kuten leningradilaiset.

V. 1942 maaliskuussa ilmoitettiin evakuoinnista. Tulimme evakkokeskukseen. Satoja ihmisiä istui tavaroineen odottaen lähtöä. Sitten evakuointi peruutettiin. Meidät evakuoitiin v. 1942 Laatokkaa  pitkin proomulla.

Laivat edessämme ja jäljessämme upposivat. Pääsimme kuitenkin elossa Laatokan toiselle rannalle, missä sisareni kuoli.

Isä halusi tehdä hänelle ruumisarkun ja haudata hänet, mutta kuollut sisareni vietiin vain muiden mukana veljeshautaan Lavrovon kylään.

Siskot Niina (vasemmalla) ja Julia Pitkänen.

V. 1942 heinäkuussa Niina kuoli Laatokan rannalla.

Meidät määrättiin evakuoitavaksi Siperiaan.  Äiti itki, anoi johonkin lähemmäksi. Sanottiin, että meidät lähetettiin Stalingradiin. Kesällä alkoi Stalingradin taistelu.  Meidät vietiin Saratovin alueelle. Aloin käydä koulua ja vastasin oppitunneilla suomeksi. Opettaja kutsui äidin kouluun ja käski puhua kotona venäjää.  Eikä kotona puhuttu enää suomea. Mutta meillä ei ollut ongelmia kansallisuudesta.

 Isäni kutsuttiin työarmeijaan, ja äitini työskenteli metsässä. Sanomalehdistä saimme tietää, että neuvostojoukkomme vapauttivat Leningradin.

Samalla saimme tiedon, että emme saa palata kotiin. Voitonpäivästä ilmoitettiin meille koulussa. Kolhoosissa pidettiin kokous ja yläkoululaiset järjestivät konsertin.

Äiti oli kirjeenvaihdossa isän kanssa. Äiti ei halunnut palata ilman tätä. Kuulemma suomalaisia ei päästetty kotiin. Isä ja hänen veljensä yrittivät karata työarmeijasta. Heidät tavoitettiin ja  määrättiin vankilaan, ja vankilasta Kemerovon alueelle Rudnik Udarnyi-kaivokseen. V. 1946 minä ja äiti menimme isän luokse Siperiaan. V. 1949 pääsin lääkeopistoon, v. 1954 päätin sen. Määräyksen mukaisesti palasin Leningradiin.