Haastattelu Eetu (Eduard) Hynnisen kanssa

7 toukokuuta 2016 Pietari


Herra Eetu Hynninen, missä ja milloin olettе syntynyt?

Olen syntynyt v. 1921 Humalasaaren kylässä Puŝkinin vieressä. Kylää kutsuttiin niin, koska sen vieressä oli suo, missä kasvoi humala. Sitten suo kuivattiin  ja nimi jäi. Nimestä huolimatta  alkoholiongelmaa kylässä ei ollut. Eräissä perheessä oli harrastajia, mutta ankarat vaimot vieroittivat. Kylän muut asukkaat eivät ryypänneet edes juhlina. Kaikilla asukkailla oli sama sukunimi Hynninen. Neljä Suomesta tullutta veljeä perusti kylämme. Yksi oli isopaapani.

Isoisältäni äidin puolelta omaisuus  takavarikoitiin  kollektivisoinnin aikana. Hänen poikansa ja miniänsä karkoitettiin Hibinogrskiin (Murmanskin alue). Hän itse tuli meille lapsentyttärensä kanssa.

V. 1937 kylässämme vangittiin 8 henkeä m.m. isäni. Emme tienneet mitään hänen kohtalostaan. Vuoden kuluttua saimme kirjeen ilman merkkiä huonolla paperilla. Ihmettelimme, millä tavalla se tuli perille. Isän kanssa vangittiin Matti (Tapaninpoika). Se kirje oli häneltä. Tällöin posti lähetti sellaisia kirjeitä. He tiesivät, että kirje on leiristä. Matti kirjoitti, että hän ja isämme joutuivat leiriin. Molemmat saivat 10 vuotta. Leirissä isä sairastui ja kuoli sairaalassa v. 1938.

V. 1995 luin isäni asiasta. Kauhea valhe! Kaikkia kertomuksia ei kirjoitettu isäni käsialalla. Tutkintatuomari kirjoitti eikä isäni käsikirjoitusta ole. Kansiota näyttävä majuri sanoi:

- Hänet haluttiin pakottaa kirjoittamaan kertomukset. Häntä lyötiin ja hän kesti kaikki. Jos hän olisi allekirjoittanut, hänet olisi teloitettu ampumalla. Siis  hän sai 10 vuotta.

Tiesitkö suomalaisen väestön joukkokarkoituksista vv. 1935 – 1936?

Näinä vuosina kyläämme tuli 6 perhettä, jotka asettuivat  tyhjiin taloihin. He kertoivat, että kaikki suomalaiset häädettiin rajavyöhykkeeltä.

Päätin mainiosti venäläisen koulun 10 luokkaa. V. 1939 pääsin Leningradin yliopiston ensimmäiselle vuosikursille fyysikaaliseen tiedekuntaan. 17. marraskuuta sain kutsun sotakomissariaatista. Tälläisiä kutsuja tuli aikaisemmin niille, joilla oli kutsuntaikä. Piti täyttää lomake tai tarkistetaan  terveys. Lähdin sotakomissariaattiin ihmettelemättä. Slutskin sotakomissariaatti oli Pavlovskissa linnassa. Komentaja (niin kutsuttiin silloin upseereja) otti passini, repi kahtia  ja heitti koriin. Vavahdin.

- Mene huoneeseen 25.

Tulin siihen huoneeseen. Siellä  oli 25 poikaa naapurikylistä. Tunsin monia, kaikki olivat  suomalaisia. Latvialainen päästettiin kotiin. Tuli päällikkö ja ilmoitti:

-Nyt ajamme Petroskoihin palvelemaan armeijassa.

- Mitenhän ajamme? Emme edes sanoneet mitään kotiväelle!

- Ei mitään. Sitten kirjoitatte.

Pojat hälisivät. Ei kukaan mitään ottanut mukaan. Komentaja ei huomioinut sitä millään tavalla. Meidät lähetettiin kylpylaitokseen ja tukka ajeltiin. Noin klo 12:00 yöllä komentaja ilmoitti, että liikeneuvon tulo epäonnistui ja kaikki voivat mennä kotiin. Oli lauantai, ja hän käski meitä tulemeen maanantaina klo 10:ksi.

Yöllä yhdeksi tulin kotiin. Kaikki kotiväki hätäilee, mihin olin kadonnut. Maanantaina tulin sotakomissariaattiin. Palveluspaikkaan meitä kuljetettiin tavarajunassa, mihin – ei ollut sanottu. Meidät kuljetettiin Petroskoihin. Asepalveluksen ialkoi 106. divisioonassa, esikunnankomppaniassa. Halusin tykistöön, mutta sain vastauksen, että olen ”vetelä” tykistöön. Aloin palvella viestipataljoonassa puhelinmiehenä.

Mitä sotilaspukua käytitte silloin?

Puna-armeijan. Asepalvelus meni Puna-armeijan sääntöjen mukaan koko Talvisodan ajan.

Miten sait tietää sodan alkamisesta suomalaisia vastaan?

Radiosta, sanomalehdistä. Minulla heti syntyi epäilys virallisen versionosalta. Mutta kaikki olivat vaiti. Ensin ilmoitettiin, että Neuvostoliitto neuvotteli Suomen kanssa rajan siirtämistä. Sitten ilmoitettiin, että Suomi ei ole suostuvainen näihin ehtoihin. Se tulitti Mainilan kylää, sen vuoksi Neuvostoliiton on pakko aloittaa taistelut. Tuntui oudolta, että suomalaiset hyökkäsivät meitä vastaan. Muttemme keskustelleet siitä.

Joulukuun puolivälissä viestipataljoonamme tuotiin Leningradiin. Täällä meille pantiin päällemme jokin outo sotilaspuku. Se oli hyvää punaista verkaa, saappaat hyvää nahkaa ja  saapashousut. Sitten saimme tietää, että se oli puolalainen sotilaspuku. Millä tavalla saimme tietää,  en enää muista. Pilailimme sille. Neuvostoliiton kansalainen ja Suomen kansan armeijan vapaaehtoinen puolalainen sotapuku päällään. Puolalaismallisen lakin  asemesta oli läppälakki punaisen tähden kanssa. Syyskuussa Puolassa riistettiin suuret sotasaaliit, ja meille pantiin päälle tämä sotilaspuku.

Pataljoonamme järjestettiin. Samaan sotilaspukuun pukeutuneet pataljoonan komentaja ja komissaari ilmoittivat meille:

- Toverit. Olemme Suomen kansan armeijan ensimmäisen armeijankunnan viestipataljoona.

Heidän kasvoistaan  näkyi, että he itse olivat ihmeissaan ja huonosti ymmärsivät, mitä tapahtuu.

Pataljoonankomissaari varoitti, että vihollisen alueella tulee olla varovainen: miinat, myrkytetyt elintarvikkeet, puilla ovat ”käet” automaattiase kädessä.

Meidät istutettiin avokuorma-autoon ja tuotiin Kuokkalaan (nyt Repino). Kaikki talot olivat tyhjiä, väestö oli poistunut. Asetuimme vähäiseen taloon. Kuistilla oli omenoita, mutta oli käsky  olla koskematta. Joku kertoi, että eräs sotilas ja politrukki söivät omenoita  ja kielto romahti.

Ensin emme tehneet mitään ja se ei huolestuttanut ketään. Aloin kiipeillä tyhjien talojen ulakoilla. Siellä oli monta suomalaista kuva-aikakausilehteä. Luin niitä tuntikaupalla. Ihmettelin, kuinka heillä innostuneesti on kuvitettu. Meillä Neuvostoliitossa sellaisia aikakausilehtiä ei ollut. Sisältö myös hämmästytti. Hitler oli lasten juokossa kuin meillä Stalin ”kansan isä”. Oli  kauheita kuvia: kaksi ihmista kantoivat paareilla Stalinin hakattua päätä. Jopa pelkäsin lukea kuvatekstiä.

Mielenkiintoisimpia olivat jutut elämästä Neuvostoliitossa, neuvostojärjestyksistä, mistä meillä ei puhuttu (vangitsemiset, takavarikointi kollektivisoinnin aikana). Oli myös kiintoisia juttuja elämästä Suomessa.

 

Ja komentajat sallivat lukea sellasia aikakausilehtiä?

Lukemisestani ei tiennut kukaan. En kertonut kenellekään. Luin joskus puhelinkeskuksella päivystämisen aikana. En huomionut, että joku seuraa meitä. Kerran nuosin ulakkoon. Näin, että joku myös nousee. Osoittautui, että se on peili ja siitä on heijastumani. Hämmästytti myös talojen sisustus, huonekalut olivat hyvät. Joka perhe asui erillisessä talossa.

Palvelus alkoi. Kuokkalasta  minut liitettiin armejankunnan puhelinasemaan henkilöstöön ja toimin puhelinkeskuksessa, johon kuuluu 60 numeroa. Ensin meitä oli kaksi, me päivystimme 12 tuntia.

 

Mitkä suhteet teillä olivat Puna-armeijan sotilaisiin?

Hyvät, ei ollut mitään epäluuloa. Kerran sattui niin,  että  kun  viestipataljoonamme tuotiin Kuokkalaan asettumaan esikuntaan, johdimme puhelinlinjat etukäteen  esikuntamme järjestämiseksi . Yöllä seisoi vartio. Yhtäkkiä puna-armeijalaiset piirittivät, koska luulivat meitä ”valkosuomalaisiksi”. Meidät herätettiin, kaikki juoksimme ulos. Puna-armeijalaiset eivät heti  ymmärtäneet, ketkä olemme. Sitten he vakuuttuivat, että kaikki puhumme venäjää ja meillä on  punaiset tähdet.

Armeijakunnan esikunta siirtyi Rivjeraan Terijoen lähelle ja asettui taloihin, upseerien entisiin huviloihin. Esikunnan osastot olivat eri taloissa. Joka osastossa oli oma puhelin. Kaksi divisioonaa jo oli Viipurin vieressä. Kaikki yhteys tuli kahteen puhelinkeskukseen. Päivystin suuressa keskuksessa, pienessä 12 numeroisessa -  toinen ihminen.

Täällä vannoimme valan. Kuka osasi suomea  suomeksi, muut   venäjäksi. Komentajat olivat venäläisiä. Suomalaisia sotilaita puuttui. Armeijaan kutsuttiin suotilaita ja upseereja eri kansallisuutta. Komppaniamme politrukki Arameiskov oli venäläinen. Hän oli iloinen, mukava ihminen. Hän alkoi oppia suomea ja kysyi meiltä, kuinka ääntää oikeasti ja antoi komentoja suomeksi. Aikaisemmin hän oli palokunnanpäälikkönä, päätti koulun neljän luokan. Hänet määrättiin politrukiksi, koska hän oli puolueen jäsen. Hän ei tehnyt keskuudessamme oikeaa poliittista työtä, vaan vain ilmoitti uutisia. Suomen kansan armeijassa oli vähän asiantuntijoita. Lähes kaikki olivat kouluttamattomia alokkaita. Pataljoonan komissaari myös oli venäläinen. Hän oli huomaavainen ja hyväntahtoinen. Kunnioitimme häntä kovin. Hän oikein auttoi, syventyi kaikkiin ongelmiimme. Hänen luokseen  voi tulla  joka ongelman kanssa. Hän viekkaasti auttoi  puhumatta kuka valitti.

Puhelinkomppaniamme komentajana oli kapteeni Rudakov, mukava, rauhallinen ja  harkitseva mies. Kerran nukahdin. Hän ei moittinut minua, vain läksytti kuin isä.

 

Mitä kieltä suomalaiset puhuivat keskenään?

Venäjäksi. Suomeksi voi olla puhuimme joskus, jos lähellä ei ollut venäläisiä.

 

Kaikkiko suomalaiset puhuivat venäjää hyvin?

Kyllä, kaikki. Eräillä oli korostus, mutta enemmistö puhui venäjää puhtaasti.

 

Julkaistiin sanomalehti nimellä Kansan armeija suomeksi, karjalaksi ja venäjäksi. Luitteko sitä?

En muista tätä sanomalehteä. Suuren Isänmaallisen sodan aikana meillä oli divisioonasanomalehti lyhyen ajan.


Millä tavalla saitte uutisia?

Politrukin kautta. Aamuisin hän suoritti poliittisia oppitunteja 10 – 15 min, kertoi, mitä tapahtui mailmassa ja rintamalla.

 

Tiesittekö suuresta tappiosta NL:n puolelta?

Ei kukaan puhunut siitä ääneen. Mutta ”sotilasradiotse” meille tuli huhuja suuresta tappiosta. Kuulemma suomalaisilla oli paljon tarkka-ampujia automaattiaseen kanssa, ja siitä syystä meillä on suuri tappio. Tai  jos voisimme lähettää hyökkäysvaunut, hävittäsimme vihollisen, mutta se on mahdotonta järvien ja soiden vuoksi. Kerrottiin myös, että puna-armeijan esikunnan päällikkö Šapošnikov laati sotasuunnitelman Suomea vastaan ja vei sen Vorošiloville. Mutta Vorošilov vastasi: ”Mikä suunnitelma?! Selviämme siitä hetkessä.”

Kirjoititteko kotiin?

Kyllä. Kirjoitimme siitä, mitä oli sallittu esim. terveydestä jne. Kirjeet käsiteltiin, laitettiin sinetti. Kirjoitin ehkä suomeksi, äitini osasi suomea paremmin.

 

Tapasitteko Suomen kansan armeijaa johtavan Akseli Anttilan?

En henkilökohtaisesti. Kerrottiin, että hän oli kouluttamaton eikä tiennyt sota-asiaa. Hän syntyi Suomessa, karkasi kansalaissodan aikana Suomesta NL:oon ja puhui venäjää huonosti. Puhelinmieheltä oli kielletty keskustelu kenenkään kanssa. Anttila  soitti ja puhui:

- Auto ja kiväärimies!

Kaikki ymmärsivät, että tarvittiin vartio ja auto. Soitimme vastaaviin numeroihin. Sillä tämä oli kaikkia sääntöjä vastaan. Mutta meille neuvottiin niin, että jos Anttila soittaa, tulee tehdä mitä hän tahtoo. Muuten hän suuttuu ja rähisee kauan. Minun piti lopettaa työ puhelinkeskuksessa, soittaa liikenneosostoon,  kutsua autoa ja  soittaa vartioon  eli toiseen osastoon.

Akseli Anttilalla oli saksalainen vastaanotin. Se meni rikki. Hän kutsui huoltajaa, tämä käsitteli sitä ja sanoi:

- Toveri divisioonan komentaja,  lamput ovat palaneet.

- Korjaa!

- Mutta emme voi korjata lamppuja.

- Mitä varten tulit? Mene pois!

Puhelinasemalla meitä oli 12 henkeä. 6 henkeä oli kahdella puhelinkeskuksessa ja 6 linjavalvojaa. Heidän tehtävänä oli korjata, jos jokin  olisi mennyt rikki. Olimme Terijoen lähellä, ja sota oli Viipurin vieressä. Linjavalvojilla ei ollut töitä, meillä kaikki oli rauhallista. Päätimme, että kaikki työskentelisivät puhelinkeskuksessa, silloin olisimme työskentelleet 2 kertaa vähemmän. Aloimme opettamaan linjavalvojia.


Oliko mahdollista, että sotilaat armeijassa jakavat tehtävänsä itse?

Tässä armeijassa ei ollut oikeaa kuria. Ymmärsimme, että meillä ei ole oikeutta tehdä niin. Päällikköni (minusta luutnantti Maslov) ei tiennyt mitään. Päätimme, että oppilas työskentelee, kun on vähän soittoja. Klo 18:00 jälkeen toimikeskustelut loppuivat. Mutta päätettiin, että jos soittaa nro 1 (Anttila), silloin oppilas ei tee mitään. Kaikki sujui. Mutta kerran Anttila soitti nro 6:lta. Hän sanoi oman tavallisen lauseen. Oppilas ei reagoi. Anttila toistaa sen uudelleen. Opettaja näkee, että sattuu jotain tavatonta ja haluaa ottaa häneltä kuulokkeet. Oppilas ajatteli, että hän teki kaikki oikeasti ja sanoi:

- Mene pois!

Ymmärsimme, että sattui jotain kauheaa. Esikunnan päivystäjä majuri juoksi:

- Remmit pois!

Se merkitsee, että meidät  vangittiin. Meidät tuotiin Anttilalle. Sääntöjen mukaan hänen piti antaa tehtäväksi selvitää tämän asian adjutantilleen.

Hän puhui:

Kuka sanoi ”..............”? (rivolause). Kaikki pois täältä!

En muista esikunnan päällikön sukunimeä, mutta minusta tuntuu, että hän hoiti monia asioita, joissa Anttila ei ollut pätevä. Esikunnan päälliköllä oli  suuria oikeuksia, hänellä oli oikeus käskeä komentajan nimissä. Hän soitti rykmentin komentajalle, joka ei ollut hänen alaisensa ja puhui:

- Divisioonan komentaja käski.

Rykmentin komentajan velvollisuus oli toteuttaa käsky. Sitten hän raportoi  divisioonan komentajalle, että hän antoi sellaisen käskyn. Tilanne vaati niin, koska ei ollut aikaa sovelluttaa. Divisioonan komentaja voi soittaa ja peruuttaa sitten, mutta mina en muista sellaista. Esikunnan päälliköt meillä aina olivat pätevät.

Terijoki, joulukuu 1939. 
Suomen kansan armeijan 1. armeijakunnan 
viestipataljoonan vanhempi puhelinmies  Eetu (Eduard) Hynninen 


Kuuntelitteko musiikkia?

Kuokkalan talossa, missä oli esikunta, oli gramofoni ja monia lyvyjä, suomalaisia ja venäläisiä.

 

Esitettiinkö radiossa neuvostolaulu ”Suomi-kaunotar?”

En muista.


Oliko vapaa-aika?

Rivjerassa kaikki paikallisväestö lähti, talot olivat tyhjät. Vapaa-aikana hiihtelin. Kun muutimme toiseen paikkaan, halusin ottaa sukset mukaani, mutta oli paljon muuta kuormaa.

Esikuntamme vieressä oli kylä, missä väestöä  ei oltu ehditty evakuoida. Kaksi kertaa kävin heillä ja vaihdoin leipää maidoksi. Kun tulin ensimmäisen kerran, näin  että ukko kaivaa kasvitarhassa. Kysyin häneltä (suomeksi):

- Ukko, joko olet alkanut tehdä kevättöitä?

Mutta hän ei ymmärtänyt huumoriani ja torui:

-Sinäkin olet näiden punaisten kanssa!

 

Sallivatko komentajat  puhua paikallisväestön kanssa?

Ei kukaan ottanut huomioon. Ei ollut kieltoja. Teimme, mitä tahdoimme.

 

Mikä mieliala oli sotilailla? Pyrkikö joku rintamalle? Oliko todellisia vapaaehtoisia?

Ei kukaan pyrkinyt. En muista vapaaehtoisia.

 

Oliko suomalaista propagandaa?

Tulin divisioonan postiin. Radiosta kuului ohjelma. Postin työntekijät eivät huomioneet sitä. En muista nyt, millä kielellä, mutta minä kuuntelin. Se oli suomalainen radioasema. Neuvostojohto aivailtiin.

- Ja heillä on kauris pikku parran kanssa. Nimensä on Kalinin.

Ehdin poistua postista.

Kerran välitettiin lähetys suomalaisesta kirkosta. Pappi puhui suuresta onnettomuudesta, joka tuli maahan. Hän kutsui taisteluun ja pelastamaan isänmaata.

Viritin ja kuuntelin  suomalaisia sotilasradioasemia, kun he neuvottelivat. Ilmoitin siitä tiedusteluosastoon. Kuuntelin niitä noin kuukauden, mutten saanut arvokasta tietoa. Hepuhuivatesim.: ”7,65 ja 5000”. Seolikiväärikaliiperijamäärä kappaletta. Mutta missä nämä ovat ei puhuttu.

Kerrottiin, että esikuntamme  pian muutettaisiin Viipurin viereen ja astuisimme taisteluun.Yhtäkkiä sota loppui, vaikka ei ollut mitään ennakkovihjeitä.

Sinä päivänä istuin puhelinkeskuksessa ja työskentelin. Soitin nro 18, joka oli liikenneosastona. Vieras ääni sanoi kangertavalla venäjällä:

- Sanokaa, etteivät enää soita tähän.

Ihmettelin, miksi soitetaan minulle eikä päällikölle. Sitten ilmoitettiin, että sota loppui. Myöhemmin sain tietää, että tämä ilmoitus oli ”kansan hallituksesta”, mahdollisesti Otto Kuusiselta. Kaikki iloitsivat ja toivoivat, että pian palaamme kotiin.

1990-lukujen alulla  tapahtuivat Talvisodan suomalaisten ja neuvostoveteraanien kohtaamiset. Osallistuin niihen m.m. tulkkina. Kohtaamiset järjestettiin entisellä rajalla Kivimäen vieressä.  Suomalaiset tulivat 5-6 bussilla, toivat kannettavat pöydät ja elintarvikkeet. Mekin tulimme bussilla ja otimme vodkaa, kurkkuja, makkaraa. Tutustuin moneen veteraaniin. Minut kutsuttiin vieraisille, suomalaiset toivat ja antoivat meille vaatteet. Suomalaisia kiinnosti vodkamme. Naisetkin joivat, ujostelivat ottaa ja pyysivät meitä. Oli paljon keskusteluja talvisodasta ja jatkosodata.

Minua kidutti kysymys:

-  Miksi yleensä liityitte sotaan saksalaisten puolella? Miksi ette pysyneet puolueettomina?

-  Jos olisimme olleet puolueettomina, saksalaiset olisivat miehittäneet Suomen, ja teidän olisi pitänyt sotia lisää alueellamme saksalaisia vastaan. Palautimme itsellemme vain  kantamaamme.

-  Mutta valoititte osan Karjalaa ja Petroskoin?

-  Se oli tarvittava taktinen kulku.

Istuimme samassa pöydässä, kerroimme, nauroimme. Ei kukaan lausunut mielipahoja tai moitteita.

 

Kuljitte myös koko Suuren Isänmaallisen sodan. Oliko kohtaamisia saksalaisten veteraanien kanssa?

Ei. Kohtaamiset olivat vain suomalaisten veteraanien kanssa.

Talvisodan päätyttyä jatkoin asepalvelustani Petroskoissa. Suomen kansan armeija muutettiin 71. jalkaväkidivisioonaksi. 1. viestipataljoonamme kutsuttiin 126. viestipataljoonaksi. Meille pantiin uudelleen päällemme puna-armejan sotilaspuku. V. 1940 minut palkittiin 10-päiväisellä lomalla hyvästä asepalveluksesta. Kävin kotona.

 

Muistatteko, kun alkoi Suuri Isänmaallinen sota?

Viestipataljoonamme oli Petkoskoissa. Olimme kesäleireissä Suomen rajalla mäntymetsässä- Asuimme telttoissa. Oli sunnuntai, aurinkoinen päivä. Harjoituksia ei ollut. Olimme joella, otimme aurinkoa. Minä olin jo joukkuuen komentajana. Rivimies Smirnov tuli. Tekemättä kunniaa ylemmälle arvonimeltä ja pyytämättä lupaa puhua  hän sanoi epävarmasti:

-Toveri kersantti, siellä... siellä, siellä on ilmoitettu hälytys.

Lähdimme kiirehtimättä, ja siellä kuului Molotovin puhe. Heti korjasimme leirimme. Taisteluasemat oli valmistettu. Minut määrättiin pääradioaseman päälliköksi. Se piti yhteyttä divisioonan rykmenttien välillä.

Suomalaiset astuivat sotaan 26. kesäkuuta. Veteraanien kohtaamisissa kysyin:

-Miksi aloimme sotia 4 päivän kuluttua?

- Kun saksalaiset hyökkäsivät NL, Mannerheim heti lähetti kirjeen Stalinille ja odotti vastausta 4 päivää. Mikä kirje? Tähän asti ei tiedetty, arkistot vaikenivat. Hän ei saanut vastausta.

Luulen, että Mannerheim pyysi Stalinilta neuvottelua.

Suomalaiset  voimat olivat  3 kertaa suuremmat kuin meidän. Toisin kuin saksalaisella rintamalla emme peruuttaneet kertaakaan  ilman käskyä. Suomen ja Karjalan välillä ei ollut yhtenäistä rintamaa  eikä voinut olla. Siellä on metsiä, soita, järviä. Oli vain rintaman tontteja. Minusta jos sota on tonteilla  ei saa ohittaa sivustosta, lukuylivoimalla ei ole merkitystä. Piirittäminen oli mahdotonta. Sen vuoksi ei ollut suuriatappioita kuin saksalaisella rintamalla. Peruuttamisemme oli järjestettynä.

Sodan alussa oli tälläinen tapahtuma: NKVD tuli tarkistamaan kaikkia radisteja. Kaikki kutsuttiin kertomaan omaelämäkertansa. Sanoin, että isäni vangittiin v. 1937. Kun lautakunta lähti, minut kutsuttiin esikuntaan ”täydessä taisteluvarusteissa” ja kaikkine omaisuuksineni. Tulin ja kuuntelin esikuntamme päällikön kapteeni Bogdanovin järeää ääntä:

-Mihin häntä? Jalkaväkeenkö?

Eikö puhe on minusta? ”Täydessä taisteluvarusteissa” merkitsee, että minut siirettään osastosta .... parhaassa tapauksessa. Nähtävästi hän puhui yhteyspäällikön kanssa. Tulin yhteyspäällikkö Ovtsharoville ja hän sanoi minulle:

-Ensimmäiseksi et ole syyllinen missään. Emme luovuta minua. Siirry yhdeksi kuukaudeksi puhelinkomppaniaan. Kuukauden kuluttua kaikki raukenee.

Pysyn kuukauden puhelinkomppaniassa. Vedin johtoja. Komentaja otti omalle vastuulle, koska hän ei suorittanut NKVD:n käskyä.


Käytettiinkö suomalaisia tiedusteluretkellä vihollisen selustassa?

Sodan alussa 71. jalkaväkidivisioonassa ei ollut tiedustelupataljoonaa. Ei kukaan tiennyt, miksi niin. Jorma Kukkonen järjesti sellaisen pataljoonan. Hän tarjoutui itse johtamaan tiedusteluryhmää. Ensin se oli vain ryhmä, eikä pataljoona. Hän kävi kaikissa rykmenteissä ja valitsi 100 rotevakasvuista poikaa. Hän päätteli silmistä, sopiiko ihminen. Hänen ryhmänsä alkoi ottaa vankeja. Tämän ryhmän perusteella luotiin Kukkosen johtama tiedustelupataljoona.

Yhteyspäällikkö kutsui minut. Odotin eteisessä kuuntellen keskustelua. Oli  riita minusta. Joku puhui, että Hynnistä ei saa  lähettää.

- Toinen lähetettiin, toinen lähetettiin, ja yhteyttä ei ollut. Ja Hynnisellä aina oli yhteys. Lähettäkää hänet! 

Minut määrättiin tiedustelupataljoonan radioyhteyspäälliköksi. Tehtävänäni oli pataljoonan esikunnan ja divisioonan esikunnan välisen yhteyden hoitaminen. Pataljoona kulki selustaan 30 km, moni radisti ei saanut yhteyttä siirrettävien asemien kautta. Ennen meitä Kukkosella oli radisteja, jotka eivät voineet hoitaa radioyhteyttä. He ottivat heikkoja asemia. Valitsin radioaseman itse ja otti hevosen Krasavtshik (läppä poika). Tämä radioasema otti yhteyden 30 km:n päässä. Minulla ei ollut yhtä kertakaan, että  yhteys olisi ollut poikki. Minua auttoi mainio kuuloaisti, kuulin hyvin hiljaisia ääniä.  

Kukkonen otti minut vastaan ilman intoa. Menin radisti Shishinin kanssa 6  tuntia 30 km metsäseudun kautta. Matkan puolivälillä tarkastimme yhteyden. Kun tulimme, Kukkonen seisoi kuistilla. Alustin hänelle sääntöjen mukaan. Hän vastasi minulle:

- No, saat ruokaa ja pääset nukkumaan vasta kun radioyhteys on kunnossa.

Olemme väsyneitä. Vastasin ​​hänelle vihaisesti:
- Milloin, toveri kapteeni, tarvitsette radioyhteyttä?!
- Klo 10 on tarpeen lähettää viesti.
- Toveri kapteeni, kello 10 se lähetetään. Ja kun nukumme ja syömme, tämä on meidän asiamme.
- No, katso.
Minä ja  Shishin söimme ja menimme nukkumaan. Klo 8:00 otimme yhteyden divisioonan esikuntaan.  Kaikki toimi. Ilmoitin Kukkoselle, että voi lähettää viestin.
- Voiko lähettää?
- Kyllä.
Lähetin koodatun  sähkeen ja sain vastauksen 10 minuutissa.
Kaikki olivat erittäin tyytyväisiä
- Ja voit lähettää lisää?
- Kyllä, paljon. Kaikki toimii.
Sitten Kukkonen ilmoitti:
- Hynninen on  minun henkilökohtaisessa käytössä. 

Aloin ruokailla hänen kanssaan.  Päivällisellä puhuimme suomea. Hän puhui suomea paremmin kuin venäjää. Kun hän oli 14-vuotias,  hänen perheensä muutti Suomesta Karjalaan. Hän oli rauhallinen, lujatahtoinen ihminen. Hän ei koskaan korottanut ääntään.

Hän kertoi tiedusteluretkistään. Hän puhui suomea paremmin kuin venäjää, koska tuli 14-vuotiaana perheineen Suomesta Petroskoihin. Hän otti 30 hengen ryhmän ja tuli johonkin hiljaiseen paikkaan.  Lähtivät pienin ryhmin. Heidän päällään oli suomalainen sotilaspuku. Tiedustelupataljoona meni Suomeen selustaan 120 km:ksi. Missään divisioonassakaan tiedustelija eivät menneet niin kauas. 

Kukkonen kertoi, kuinka hän otti vangiksi suomalaisen upseerin. Kaikki sattui syvässä selustassa. Hän seisoi maatiellä suomalainen sotilaspuku päällään.  Suomalainen upseeri polkupäiräli. Kun hän lähestyi, Kukkonen katsoi ympärilleen, ei ollut ketään.

-Herra upseeri, pahoittelen, mutta olette vankini.

Pensaista ilmestyi kaksi Kukkosen sotilasta ja kaappasi tämän upseerin.

Toisen kerran ryhmällä ei ollut tehtävänä ottaa vankeja. He tiedustelivat vihollisen sijaintia. Sairaalabussi ajoi vastaan, ja he ottivat kaikki vangiksi.

Tiedustelupataljoonamme sijoitsi rintaman vieressä. Poventsan kaupungin suedulla Äänisjärven rannalla   oli sen selusta. Olin selustassa radioasemineen. Kukkonen sanoi minulle: 

- Nyt meilllä on hyvä puhelinyhteys, en tarvitse radioyhteyttä. Aja Povenitziin. Siellä on 4 miestä.  Arvailen, että he ryyppäävät vodkaa. Määrään sinut  selustan päälliköksi. Tässä on varaston avain, anna 100 gr. Älä enemmän.

Annoin 100 gr ja itse en juonut. Miehet ihmettelivät:

- No, olet omatoiminen!

Ensin oli rauhallista. Asuimme koko kuukauden kauniissa talossa, missä oli lämmitys. Minä ja Shishin majoituimme toiseen kerrokseen. Oli paljon ruokaa. 

Divisioonan esikunta sijoitsee Petroskoin ja Povinitzian välillä. Se tapahtui 5. joulukuuta v. 1941. Suomalaiset kaappasivat hyökkäysvaunun ja hyökkäsivät divisioonan esikuntaan. Kaikki ehti karata. Divisioonan komentaja kadotti yhteyden rykmentteihin. 

Komentajan sijainen  käski viipymättä lähteä.  Kiisimme kaksipyöräisilla rattailla ja liityimme yhteiseen kuormastoon. Jokin kuorma-auto käänsi kaksipyöräiset rattaamme alassuin ja kaikki rakenne hajosi. Toinen hevonen karkasi ja toinen jäi. Pataljoonan komentajan sijainen juoksi ja antoi komennon:

- Hävittää radioasema ja poistua.

Minun piti heittää granaatti ja lähteä.  En tehnyt niin. Kuinka voi tappaa Krasavtshikin? Asetin kaksipyöräiset rattaat kelkalle ja panin sen renkaat sen päälleen. Ympärillä jatkui ampuminen, ulkona oli kova pakkanen. Meillä ei ollut tikkureita, kädet puutuivat kylmeedestä ja sillä piti kiertää ruuveja. Emme voineet nostaa  kahden. Viisi sotilasta jouksi ohimme. Seisautin heidät, yritimme nostaa rakenteen yhdessä. Se on tehdasvalmisteinen ja painoi 300 kg.  Purimme aidan, teimme nostokangen ja nostimme toiselle renkaalle. Kun asetimme toisen renkaan, lähellä räjähti ammus. Krasavtshik riensi. Piti jousta sen perään. Muonamme jäi kelkalle. 

Sillan edessä kerääntyi monia kärryjä. Jos olisimme olleet kelkalla, emme olisi voineet ohittaa. Huusin: 

- Tietä radioasemalle!

Otin kiväärin ja sivalsin Krasavtshikin. Toisilla rattailla oli sotilaita, ja minä olin ylikersantti. Meille annettiin vapaa taival. Eräs hevonen hyppäsi naapurikärrylle. Ajoimme kärryjen läpi. Tulimme sillalle, ja se oli pommitettuna. Ajoin sillalla ohittaen  kuoppia. Kiisimme eteenpäin, tulimme kanavalle. Tällä paikalla ei ollut siltaa. Huomasin kuorma-autojen painanteita. Ne johtivat loivalle rinteelle. Auto ylitti kanavan jäätse, muttei voinut nosta ulospäin. Se jäi kiinni. Kuljelttajana oli nuori 18-vuotias poika. Hän istui ja itki. Rauhoitin tämän, kiinnitimme rattaamme autoon, nostimme ulospäin. Ajoin edelleen, joku iäkäs ihminen meni maatietä. En heti tuntenut majuri Tshadovia. Hän oli niin masentunut, että kasvot olivat harmaat. Hän tunsi minut heti. 

- Hynninen, onko radioasema eheä? Mainiota! Koko esikuntamme on hajoitettu. 

Osoittautui, että radioasemani on yksi, joka oli pelastettuna.

Tulimme divisioonan komantajalle ja hän oli  ilman yhteyttä. Hän edes  ei tiennyt, missä hänen rykmenttinsä ovat. Otin yhteyden rykmentteihin ja divisioona alkoi sotia.

Lenfild Wladimir oli operatiivisen osaston päällikkönä. Hän sanoi:

- No, Hynninen. Sinä pelastit koko armeijan. Sinulle sopisi vähintään punainen taistelukunniamerkki.

Mutta minulle ei ollut määrätty mitään. Stalinin käsky:  jos operaatio epäonnistui ei ketään palkittu. Palkinnon asemesta minut ylenettiin arvonimessä. Joukkueen komentaja Iljin kaatui. Häneen  ja hänen radioasemaansa osui  ammus. Minut määrättiin joukkueen komentajaksi ja sain upseerin arvonimen.

Joulukuussa rintama vakiintui eikä vakavia taisteluja sattunut. Joukkomme olivat kanavan itäpuolella ja suomalaiset länsipuolella. 

Mitä tekivät taistelijat, kun ei ollut aktiivisia taisteluja?

Päivystivät, harjoittelivat.

Mikä olivat olosuhteet, mikä oli ravinto?

Joka sotilaalla oli kannellinen kattila. Kansi oli lautasena. Kattilaan kaadettiin eturuokaa, kannelle pantiin lämminruokaa.  Tilanne  olisi ollut kuinka tahansa hankala, ruoka aina toimitettiin. Karjalan metsissä oli hirviä. Hirvien metsästäminen käsiteltiin salametsästykseksi. Mutta jos hirvi haavoittui se kuolisi. Sotilaat löysivät haavoittuneita hirviä, teurastivat, laittoivat ruoaksi. Hirven liha oli huonompi maksultaan. Asuimme korsuissa, majoissa. Oli telttoja, mutta ne poistuivat pian. Ehkä kuluivat.

Mitkä suhteet olivat erikoisosaston upseereihin?

Tässä osastossa oli kapteeni Ivanov. Oikein hyvä ihminen. Hänen kanssaan voi puhua mistä tahansa. Ainakaan minä en huomionut, että hän olisi valvonut  joitakuita.

Ja komissaariin?

Meillä oli oikein hyvä, sydämellinen komissaari. En muista hänen sukunimeään. Hän oli vanhempi meitä. Hän auttoi kelojen vetämisessä.

Oliko yhteys sukulaisiin?

Kyläni joutui miehitetylle alueelle. Äitini muutti Leningradiin. Kaupunki piiritettiin mutta kirjeet tulivat perille. Kirjoitin äidilleni, siskoilleni. V. 1942 sain tietää siskoltani äitini kuolemasta. Hän antoi siskolleni leipänsä ja kuoli. 

Veljeni karkasi Viroon, sieltä hän joutui Suomeen. Kun NL vaati Suomea luovuttamaan kaikki neuvostokansalaiset, hänen luokseen tuli suomalainen poliisimies.

- Tulin lähettämään sinut pakolla Venäjälle. Mutta sanon, etten ole löytänyt sinua. Karkaa Ruotsiin, sieltä ei ketään muuteta pakolla.

Hän teki niin. Ruotsissa hän tapasi tytön omasta kylästä. He menivät naimisiin. Minulla ei ollut mitään yhteyttä veljeeni. Hän ymmärsi, että se  on oikein vaarallista minulle. V. 1976 hän sortui autokolarissa. Vain 1990-luvulla seurakunnan kautta löysin poikansa ja sain tietää hänen kohtalonsa.

Mitä propogandaa hoitaneet suomalaiset?

Eivät mitään. Tilanne on pysynyt vakaana kuukausia,  rintamien välinen etäisyys oli noin 200 m. Suomalaiset  huusivat meille joskus venäjää:
- Rus, on aika syödä  päivällinen.

Kerran rintamien välille putosi  U-2-tiedustelulentokone. Lentäjä ehti  hypätä laskuvarjolla. Hiljallisuuden aikana  kaksi sotilasta, meidän ja suomalainen, hiipivät tälle lentokoneelle, leikkasivat alumiinia. Kukaan ei koskettanut toisiaan. Alumiinista  tehtiin veitsikahvat.

V. 1942 maaliskuussa kaikki suomalainen väestö karkoitettiin saarretusta Leningradista. Kuulitteko jotain siitä siihen aikaan?

En. Sisar evakuoitiin, mutta ei kansallisuuden syystä. Hän työskenteli  laboranttina ilmatietolaitoksessa. Laitos evakuoitiin, se oli tarpeen maan puolustusta varten. Ohjaaja sai ottaa mukaansa joitakin ihmisiä. Hän otti arvokkaita työntekijöitä.

Millä tavalla jäitte Puna-armeijaan 3 hehtikuuta v. 1942 annetun käskyn jälkeen "Suomalaisten tastelijoiden poistosta armeijasta ja niiden siirrosta NKVD:n työkuniiin"?

Divisioonastamme ei poistettu ketään. Se oli noin puoleksi suomalaisista ja karjalaisista. Jos kaikki suomalaiset olisi poistettu divisioonaa ei olisi tullut. Se ei olisi voinut sotia. Mutta jos ihminen joutui armeijan sotasairaalaan armeijan esikunnan valvontaan häntä ei palautettu takaisin divisioonaan. Meillä oli kaksi majuria, Kil ja Rud. He sairastuivat. Sotasairaalan jälkeen heidät lähetettiin Siperiaan, missä he kouluttivat sotilaita 

Mutta tiesitte  tästä käskystä sodan aikana?

Jotain huhuja oli. En keskustellut siitä kenenkään kanssa. Mutta tämä laki koski Kukkosta.  Hänet siirrettiin rintamalta ja lähetettiin Siperiaan. Hän jatkoi  armeijan palveluksen ja  alkoi kouluttaa alokkaita. Mutta se ei ollut hänen tasonsa.

Kukkonen meni  Siperian sotilaspiirin esikuntaan. Vartiomies ei päästänyt häntä. Kukkonen torjui tämän ja tuli sanomaan päällikölle:

- Olen rintamaupseeri ja kunniamerkin kantaja. Miksi minut poistetaan? Eikö uskota minua?

Päällikkö lupasi selvittää asian, kirjoitti määräyksen, käski menemään Moskovaan kenraalin luokse (sukunimensä unohtui) ja välittämään sen määräyksen hänelle henkilökohtaisesti. Kukkonen tuli Moskovaan. Kenraali otti hänet vastaan ja määräsi Karjalan sissipäälliköksi.

V. 1943 – 1944 Suomen armeijasta karkasi paljon sotilaskarkureja koko divisioonoin erittäin pohjoisessa vaikeapääsysillä alueilla. Kukkonen otti yhteyden heihin sopimatta päällikön kanssa. Suomalaiset sanoivat hänelle:

- Vihaamme hallitustamme. Mitä varten se ryhtyi tähän sotaan? Antakaa meille aseet ja kumoamme sen.

Kukkonen välitti tiedon päällikölle, ehdotti aseistaa nämä ihmiset ja ottaa heidät Puna-armeijaan. Mutta neuvostohallitus ei uskaltanut.

Sodan jälkeen  tapasimme monesti Petroskoissa ja Leningradissa. Hän asui Karjalassa. Hänen oli pakko ansaita elantonsa työskentelemällä vartijana tehtaalla. Kukkonen unohtui epäoikeudenmukaisesti ansioistaan huolimatta. 


Mikä ero meidän, suomalaisen ja saksalaisen sotilaan välillä?

Toisin kuin saksalainen sotilas meidän oli aloitekykyinen. Saksalainen suoritti käskyn aina tarkasti. Hän ei koskaan osoittanut aloitteellisuutta. Tässä oli saksalaisen armeijan heikkous. Mutta oma aloite joskus tuli vahingoksi. Hän kiipeilee tietämättä  tilannetta.  Mutta sellaista sattui harvoin.  ”Isänmaan, Stalinin puolesta!” huusi vain politrukki, koska hän oli velvollinen. Jalkiväki ei huutanut sitä koskaan. Suomalainen sotilas puolusti omaa isänmaata. Sillä on suuri merkitys. Saksalainen sotilas hyökkäsi käskyn mukaan. Hän kätkeytyi ensin, ja sitten hyökkäsi.

V. 1942 syksyllä meidät kuljetettiin Olhovan rintamalle. Divisioonan esikunta ja viestipataljoona sijaitsivat jonkin kylän vieressä Olhovan lähellä. Asuimme korsuissa ja joukkueemme viekasteli. Emme kaivaneet korsuja vaan panimme lunta liiterille. Tuuli ei puhaltanut. Uunin asemesta asetimme tynnyrin, polttopuita oli paljon.

Ennen 1943 armeijan pääyhteysvälineenä oli puhelinyhteys. Vuodesta 1943 aloimme hyökätä aktiivisesti. Oli ilmoitettu, että pääviestinä on radioyhteys. Jos rykmentin ja divisioonan komentajalla oli radioviestiä, hänellä ei ollut oikeutta vaatia puhelinviestiä. Puhelinmiehet voivat sanoa, että he ei jaksa vetää johtoja. Ennen operaatiota Iskra (Leningradin saarron murto) meidät siirettiin rintamaa lähemmäksi. Piti kaivaa korsuja.

Tämän operaation tuloksia ei ole arvioitu yksimerkityksellisesti. Tuloksena oli suuren tehtävän ratkaisu. Saarrossa  läpäistiin 8-kilometrinen reikä ja Leninradiin alettiin toimittaa elintarvikkeita. Mutta sotilasnäkökulmasta tehtävä ei ollut suoritettu. Ennen taistelua politrukki ilmoitti meille tehtävän. Meidän piti piirittää Mgan saksalaisten joukkojen ryhmä 15 km,  hävittää se ja vapauttaa Leningradin. Ja tätä tehtävää ei suoritettu huonon johdon ja sekasorron takia. 

12. tammikuuta v. 1943 alkoi oikein voimakas tykistökeskitys. Sitten kerrottiin, että oli koko Suuren Isänmaallisen sodan vahvin tykistökeskitys. Klo 8:30 poistuin korsustani. Seisoin, olihiljaista. Yhtäkkiä katsoin Laatokan järven suuntaan: sieltä  juoksi kaksi palavaa nauhaa. En ymmärtänyt mitään. Sitten kuuntelin jyrinää ja ymmärsin, että tykistön rivit ampuivat samanaikaisesti Leningradin ja Olhovin rintamalta.

Lähelläni alkoi jyristä oikein kovin. Piti sulkea korvat, oli mahdotonta keskustella. En muista, kuinka kauan tykistökeskitys kesti, mutta se oli pitkäaikainen. Sen aikana linnoituksissa istuvat saksalaiset hölmistyivät ja juoksivat pois. 327. divisioona meni näiden tyhjien linnoitusten kautta ja raportoi, että se valloitti Pyöreän lehdon. Heidän piti linnoittautua, ja saksalaiset palasivat. Menimme nopeasti lehdon kautta, meitä alettiin ampua. Oli isoja tappioita. Koko operaation aikana olimme Pyöreässa lehdossa ja emmekä voineet valoittaa sitä. Puhelinmiehet kuuntelivat salaa divisioonamme komentajan ja toisen divisioonan komentajan keskustelun. He puhuivat:

- Meidät petettiin samanaikaisesti. Se, joka raportoi, että hän valloitti Pyöreän lehdon.

Hän oli velvollinen raportoimaan, että he menivät Pyöreän lehdon läpi, ja hän raportoi, että he valloittivat. Silloin divisioonan komentaja olisi käskenyt hänet linnoittautumaan asemiin.

Ennen operaatiota Iskraa meille määrättiin eversti Zamirovskin. Hän oli kokematon toimistokenraali.  Aikaisemmin hän ei ollut komentanut mitään osastoja. Hän hermostui paljon. Esim. hän sai käskyn  valloittaa  Pyöreä lehto. Ja millä tavalla suorittaa käsky? Pyöreässä lehdossa oli vahvimpia betonilinnoituksia. Lentopommi  osuisi harhaan, tykistö ei sopisi. Hänen pitäisi tulla esikuntaan ja selvittää, miksi ei saa valloittaa. Tämän asemesta hän lähetti sotilaita granaatteja kädessä, että he matelisivat tämän linnoituksen eteen ja heittäisivät granaatteja.

Saksalaiset laukaisivat valaistusohjuksia, jotka valaisivat koko lähiseudun. He näkivät sotilaitamme ja ampuivat. Meillä oli Mihail Popov. Hänet lähetettiin tähän tehtävään. Hän onnistui: haavoittui jalkaan. Se oikeutti hänet  palaamaan.

Toimin radioasemalla РСБ (pommituslentokoneen radioasema). Se oli tehtaassa asennettu auto. Sisässä oli jopa uuni. Tämän radioaseman kautta toimin armeijan esikunnan kanssa. Radioasemalla oli päälikkö ja 3 radistia. He päivystivät vuorotellen.

Minulla oli oikein hyvä radisti Balakirjev Ivan Ivanovič. Radistin päätehtävänä oli kuunnella signaalia melujen läpi. Se vaatii musikaalista korvakuuloa. Olin viestipäivystäjänä ja minun piti käydä kaikissa viestikeskuksissa  tarkistamassa kuinka työ sujuu. Balakirjev päivysti yli  12 tuntia. Häntä ei saanut vaihtaa. Tulin ja katsoin, hän nukkui. Paukautin ovea, mutta hän ei kuullut mitään. Istuin lähelle, kuulokkeensa olivat  auki. Kuulin, että häntä kutsuttiin. Hän ei kuullut sanojani vaan kuuli Morsen aakkosia. Hän kirjoitti kaikki ja nukkui edelleen.

Saimme tietää kaikki uutisia  ”sotilaspuhelimen” kautta. Esim. Stalingradin taistelusta ilmoitettiin radiotse ja sanomalehdissä vasta kuukauden kuluttua, kun kaikki loppui. Me jo tiesimme kaikki, että meikäläiset hakkaavat saksalaisia kovin. Kun sattui piirityksen murto ja kahden rintaman kohtaaminen, kaikki iloitsivat.

 

Olhovan rintamalla olivat vaikeat luontosuhteet, pääsemättömät suot. Miten ylititte näitä vaikeuksia?

Talvella suo jäätyi, suoseutu ei estänyt meitä.  Kun lähdimme keväällä Olhovan rintamalta, poistuimme korsusta ja odotimme autoa lastataksemme radioaseman jne. Vesi nuosi.

Kesällä 1943 71. jalkaväkidivisioona siirrettiin Voronezskin rintamalle. Ajoimme tavallisessa tavarajunassa. Se ei pysähtynyt asemilla vaan syrjävarareiteillä. Viimeiset 300 km. divisioona meni jalan. Sotilaat ja upseerit menivät kaikkine varusteineen ja aseineen. Me liikkuimme yöllä, päivällä olimme piilossa. Saksalaiset lentokoneet lensivät, mutta viholliset eivät nähneet ketään. Kurskin kaarella jouduimme viimeiseen viidenteen puolustuslinjaan. Saksalaiset eivät peruuttaneet vaan karkasivat. He murtautuivat ulos 40 km vain yhdessä paikassa.

____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Arkistotiedosta: 



Sivu1

KUNNIAMERKIN MYÖNTÄMISPERUSTEET

  1. Sukunimi, nimi, isän nimi: HYNNINEN, EDVARD MATVEJEVIč
  2. Sotilasarvo: Yliluutnantti
  3. Tehtävä: Osasto 71. jalkaväkidivisioonan erillisen komppanian radiojoukkueen komentaja. Esitetään kunniamerkkiä Punainen Tähti.
  4. Syntymävuosi: 1921
  5. Kansallisuus: Suomalainen
  6. Puolueen jäsenyys: Bolshevikkien kommunistisen puolueen jäsen
  7. Osallistuminen kansallissotaan ja myöhempiin taisteluihin NL:n puolustamisessa isänmaallisen sodan aikana . Missä / milloin: Isänmaallisen sodan rintamalla 22.6.41 alkaen
  8. Haavoittumiset ja vammat isänmaallisessa sodassa: Ei ole
  9. Mistä lähtien on ollut Puna-armeijassa: v.1939 syyskuusta
  10. Mikä sotilaspiiri on kutsunut: Leningradin alueen Slutskin sotilaspiiri  ( nyt Pavlovsk ).
  11. Mitä kunnianosoituksia saanut aikaisemmin ja mistä ansioista:  Ei ole saanut aikaisemmin
  12. Palkittavaksi esitetyn vakituinen kotiosoite ja hänen perheensä osoite: Sisko asuu ( ei ole merkitty )

Lyhyt konkreettinen selostus henkilökohtaisesta uroteosta tai ansioista:

Yliluutnantti Hynninen on ollut rintamalla isänmaallisen sodan ensimmäisistä päivistä lähtien. Hän on työskennellyt radioaseman päällikkönä Karjalan rintamalla v. 1941 turvaten jatkuvan radioyhteyden tiedusteluun, joka lähti usein vihollisen syvään selustaan. Hyvänä ammattimiehenä tunnettua toveri Hynnistä esitettiin radiojoukkueen komentajaksi. Tässä virassa hän on toiminut v.1941 joulukuusta alkaen. Vuosina 1942-43 toveri Hynninen toimi tehokkaasti kouluttaen radisteja. Tänä aikana hän koulutti mainion henkilöstön ( yli 40 henkeä) viestikomppaniaan sekä divisioonan tukikohtiin.

Volhovan rintamalla Yliluutnantti Hynnisen joukkue piti joka suuntaan katkeamattomat radioyhteydet taisteltaessa Leningradin piirityksen murtamisesta kuukauden ajan. Divisioonan siirtymisen aikana etelän rintamalla, kun johtoyhteys toimi katkonaisesti tai oli kokonaan poikki, radiojoukkue järjesti katkeamattomat yhteydet ja tukikohtien johdon radioitse.

Divisioonamme etenemistaistelujen aikana 5.8.-12.9. v.1943 radioyhteys toimi jatkuvasti kaikissa olosuhteissa. Vaaroista huolimatta toveri Hynninen lähti usein johtamaan rykmenttien radisteja.

7. elokuuta v. 1943  Kaplunovkan seudulla 131. jalkaväkirykmentin torjuessa rajuja vihollisen hyökkäyksiä radioaseman päällikkö haavoittui, ja radioyhteys katkesi. Vaarasta välittämättä  yliluutnantti Hynninen lähti itse rykmenttiin ja kovasta tykistö- ja miinatulituksesta huolimatta korjasi radioyhteyden. Toveri Hynnisen miehekkyyden ansiosta rykmentin päällystöllä oli mahdollisuus ohjata osastoa radioitse. Taistelu päättyi meidän voittoomme. Saksalaiset anastajat oli hävitetty.

Osoitetusta miehekkyydestä ja divisioonan radioyhteyden jatkuvasta järjestämisestä kaikissa olosuhteissa yliluutnantti HYNNINEN ansaitsee  Punainen tähti- kunniamerkin.

628 radioyhteysosaston komentaja

15. syyskuuta 1943

Kapteeni    KARHU [Allekirjotus] [Sinetti]

Sivu 2

PALKITAAN PUNAISEN TÄHDEN KUNNIAMERKKI VALTIOPALKINNOLLA 

71. JALKAVÄKIDIVISIoONAN KOMANTAJA KENRAALI-MAJURI ZAMIROVSKI  [Sinetti]

DIVISIOONAN ESIKUNNAN PÄÄLLIKKÖ 

KAARTIEVERSTI NAGATKIN   [Allekirjotus] [Sinetti]

11. LOKAKUUTA 1943 [Allekirjotus]

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Kertokaa taistelun seikoista, mistä Teidät palkittiin Punaisen tähden kunniamerkillä?

Tosiasiassa tapahtumat sattuivat toisin. Menimme eteenpäin, mutta tuossa hetkessä 131. rykmentti peruutti, että voisi päästä edullisempaan asemaan ja pidättääkseen vihollisen. Radioasemalla toimi radisti Kalaukkojev Pjotr. Hän istui kannolla pitäen radioasemaa. Hän teki kaikki sääntöjen mukaan. Joskus voi poiketa säännöistä ja toimia avoisesti ilman kooditusta. Tällä hetkellä kaikki päälliköt kokoontuivat siirtoradioaseman viereen: divisioonan komentaja, koko esikunta ja koko operatiivinen osasto. Kaikki odottivat tietoja 131. rykmentistä. Nähtävästi Kalaukkojev joutui ymmälleen sellaisesta päällikköjen määrästä.Huomioin sen tilanteen, syrjäytin tämän ja istuin itse. Päällystö ei ymmärtänyt heti, mitä oli tapahtunut. Kaikki huusivat kuorossa:

─ Mitä teet?

Tästä kohusta huolimatta otin yhteyden rekmenttiin ja kirjoitin kooditetut koordinaatit. Komentaja sai tietää heti, millainen on tilanne. Hyökkäys jatkui.

Sodan lopussa alettiin järjestää radistien kilpailut vaiheissa, kun oli hiljaista. Yleensä  pidettiin ikävimpiä poliittisia oppitunteja. Minä itseni ehdotti päällikkökunnalle pidettäväksi kilpailuja. Kilpailimme nopeudessa sekä kuka välittää puhtaammin ja selvemmin. Olin aina ensimmäinen, toinen  oli jäljessä paljon. Armeijan radistit kuuntellen välityksiäni yrittivät puhua kanssa Morse-kielellä. Se oli kielletty ehdottamasti armeijassa. En tiennut tätä kieltä ja heti lopetti vähetyksen.

Vuodesta 1943 alkaen etenimme nopeasti. Siten oli mahdotonta turvata puhelinyhteys. Uuden käskyn mukaan divisioonan ja rykmentin komentajan vieressä oli oleva radisti jatkuvasti. Komentaja eivät pidäneet radioyhteydestä. Se ei antaneet mahdollisuutta puhua kahdelle ihmiselle samanaikaisesti. Mutta radioyhteys oli siirettävissä  nopeanasti. Uusissa olosuhteissa komentajat tottuivat uuteen yhteyteen ja arvoivat sen etuja.

Kun joukot vapauttivat Ukrainan riitelin päällikköni kanssa niin, että tämä itse pelästyi. Joka radistilla oli luokka  siitä riippuen, kuinka nopeasti ja selvästi hän välitti. Divisionaan tuli uusi yhteyspäällikkö majuri Kabujev Pavel Viktoroviĉ. Mitään ymmärtämättä radioyhteydestä hän katsoi radistieni lista ja kysyi:

-          Miksi divisioonan komentajalla on kolmannen luokan radisti?

Hän otti minulta radisti Kuzminin ja siirsi muita radisteja uusiin paikkoihin. Sain tietää muutoksesta kolmannilta henkilöiltä. Komentajat jo olivat tuttuneet omiin radisteihin. Radistit keskenään tunsivat toinen toisen ääneltä ja murteelta. Kerran saksalaiset yrittivät ottaa yhteyttä venäläisen sotavangen kautta. Mutta radistimme heti tunsivat vieraan äänen.

Siis tulin majuri Kabujeville ja sanoi:

- Jos Te, toveri majuri, vaihdatte radistini, silloin vapaudun  vastuusta radioyhteyksistä. Teidät asetetaan vastuuseen. Radioyhteys tulee toimimaan paljon huonommin eli kauheasti. Divisioonan komentaja pitää arvossa radisti Nikoilai Kuzminia. He syövät yhden pöydän ääressä.

Tuloksena oli, että kaikki radistit palautettiin omiin paikkoihin.

Menimme tyhjän Ukrainan kautta, edessämme ei nähty vihollista. Divisioonan komentaja eversti Beljajev ajoi Villis-autolla. Kun jalkaväki meni jalan, hän ajoi eteenpäin. Kuzmin ajoi  hänen kanssa  radioasemineen. He ajoivat 25 km:a kunnes he tulivat erääseen kylään ja näkivät, että saksalaisia ei ole. Eversti  kysyi:

- Emäntä, onko saksalasia?

- Minulla ei ole, naapurilla on.

Tässä he huomasivat naapuritalon vieressä saksalaisen panssariauton. He viipymättä poistuivat. Se oli saksalainen tiedustelujoukko. Saksalaiset nukkuivat. He olivat varmat, että olimme 25 km päässä. He eivät edes asettaneet vartiota.

Paikallinen väki otti meidät  vastaan oikein lämpimästi. Kerran emäntä keitti meille bors-keittoa kanan kanssa. Söimme ahmimalla, ja hän katsoi mielellään,  kuinka söimme.

Toinen tapaus. Meitä oli 4-5. Ukko kutsui:

- Pojat, tulkaa meille.

Hänellä oli suuripuutarha, missä oli pöytä ja penkkejä. Pöydällä oli puuroa, kurkkuja, hunajaa, vielä jotain. Ensimmäisen kerran elämässäni söin kurkkuja hunajan kera.

Vanhuspuhui:

-  Anteeksi, en tarjoa muuta. Ei ole ihraa ja gorilkaa (viinaa)

Karjalaisten puurojen jälkeen tämä näytti ihmeelliseltä. Ukraina oli raunioina, mutta nälkää siellä ei ollut. Minua hämmästytti ukrainalaiset kasvimaat. Meillä Leningradin vieressä kaikki kasvoi kasvipenkeillä. Ukrainassa kaikki kasvaa ilman kasvipenkkejä.

Mitkä suhteet olivat sotilaiden ja upseerien välillä, arvonimeltään  ylempien  ja alempien   välillä?

Ohjesääntöjen mukaan. Mutta pitää huomauttaa, että sodan aikana suhteet muuttuivat. Rauhallisiin aikoihin ne olivat oikein virallisia. Sodan aikana ne tulivat tavallisemmiksi. Esim. Jos minä, yliluutnantti käännyin toisen yliluuntatin puoleen, ohjesääntöjen mukaan piti sanoa: ”Toveri yliluutnantti!”. Sodan lopussa voi kuulla: "Hei, ylempi!" Tai: "Kuuntele, majuri!" Rauhaan aikaan en koskaan kääntyisi majurin puoleen näin. 


Luutnanti Hynninen Suuren Isänmaallisen sodan aikana

Oliko lomaa sodan aikana?

10 päivää olin armeijan parantolassa sodan keskivälissä. Sain määräyksen  palkinnoksi. Peseydyin, sain puhtaat vuodevaatteet. Se vaikutti oikein oudolta. Ennen sitä nukuimme riisumatta vaatteittamme. Joka ilta oli konsertti tai elokuva.

Haavoituitteko sodan aikana? 

Kävin koko sodan ilman haavoittumista. Syksyllä v. 1944 olimme Puolassa Dobrozizi-kylässä. Oli lämmin aurinkoinen päivä. Rintama oli lähellä ja kuului ammunta. Menin entiselle kylänkadulle. Kylää  ei ollut enää, se oli hävitetty kokonaan. Minun piti tulla 131. rykmenttiin ja tavata radisti Hramtsovin. Yöllä hän oli tiedusteluretkellä ja  palasi aamulla . Läheisyydessä oli tyhjä kylä. Hramtsov päätti, että on parempi nukkua talossa kuin korsussa.

Alkoi lentohyökkäys. Hyppäsin lähimpään kellariin, jossa  oli ihmisiä. He kuulivat ilmahyökkäyksen ääniä ennen  minua. Istuimme kellarissa ja  odotimme ilmahyökkäys loppua. Ammuksia räjähti ympärillä. Seisoin oven vieressä. Kun ilmahyökkäys loppui, minulle sanottiin:

-Mene ulos, katso, mikä on tilanne.

Juuri nousin, edessäni räjähti ammus. En kuullut vihellystä, koska olin piilossa. Seisoin jähmettyneenä. En saanut vammoja, mutta räjähdys löi korvani lukkoon, olin maassa. Välähti  ajatus, että jo kuolin. Luulin, että minussa on monia sirpaleita ja vuoti verta. Sitten huomioin ihmetellen, että sirpaleita ei ollut. Puhdistauduen katsoin, mihin ammus osui. Se osui aukkoon ja räjähti tuossa. Kaikki sirpaleet lensi pääni ylläpuolelle.

Kun tulin rykmenttiin, kysyin, missä on Kramtsov.

- Siellä, hän nukkuu syrjäisessä talossa.

Tulin sinne, taloa ei ollut enää. Talon paikassa oli suuri lentopommin räjähdyskuoppa. Saksalaiset eivät pyrkineet pommittamaan kylää. Pommi putosi Junkers-lentokoneeltä sattumalta, ehkä se oli kiinnitetty huonosti

V. 1944 lopussa minut siirrettiin radiojoukkueen komentajan virasta divisioonan radioyhteyden päälliköksi majurin virkaan, vaikka jatkoi olemista yliluutnantina. Ymmärsin radioasemien laitteistoa hyvin. Päällikköni ei ymmärtänut radioyhteyttä, ja esikunnan päällikkö arvasi sen. Minut oli määrätty kapteenin arvonimeksi. Kirjuri unohtti kirjoittaa puolueen jäsenlipun numeron. Asiapaperit  oli palautettu, ja ne lähetettiin uudelleen. Tuohon aikaan sota loppui, ja asia arvonimenstani unohtui. Kun kotiuduin, sotakomissariaatti korotettiin kuintenkin minut kapteenin arvonimeksi.

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Arkistotiedosta: 


Sivu1

KUNNIAMERKIN MYÖNTÄMISPERUSTEET  

  1. Sukunimi, nimi ja isän nimi: HYNNINEN EDVARD MATVEJEVIč                                                                                                                             2. Sotilasarvo:  Yliluutnantti                                                                                                                                                                              3. Virka, osasto:  71. jalkaväkidivisioonan 126. erillisen viestipataljoonan radio     joukkueen esikunnan komppanian komentaja.                                             Ehdotetaan kunniamerkkiä PUNAINEN TÄHTI.                                                                                                                                     4.  Syntymävuosi: 1921                                                                                                                                                                                   5.   Kansallisuus: suomalainen                                                                                                                                                                                                                           6.   Puolueen jäsenyys:  Bolshevikkien kommunistisen puolueen jäsen v.1943 maaliskuusta alkaen n:o 5230537                                                                                   7.  Osallistuminen kansallissotaan  ja myöhempiin taisteluihin, NL:n puolustamiseen  isänmaallisen sodan aikana ( missä / milloin ). Isänmaallinen sota              on  22.06.41 alkaen. Karjalan rintama 22.6.41-4.10.42, Olhovan rintama 4.10.42-9.4.43, Voronezin rintama  10.9.4.43- 19.9.43, 1. Ukrainan rintama                   19.9.43-10.10.44  ja 10.10.44 alkaen tähän asti 2. Valkovenäjän rintama.                                                                                                                                                                                                                           8. Haavoittumiset ja vammat isänmaallisessa sodassa: Ei ole                                                                                                                                                                       9.  Mistä ajasta alkaen puna-armeijassa: v. 1939 syyskuusta                                                                                                                                                                       10.  Mikä sotilaspiiri on kutsunut: Leningradin alueen Slutskin sotilaspiiri                                                                                                                                           11.  Onko saanut aikaisemmin ja mistä ansioista Punainen Tähti- kunniamerkkiä. 71. Jalkaväkidivisioonan käsky n:o 22/ 11.10.43                                             12.  Palkittavaksi esitetyn ja hänen perheensä vakituinen osoite: ( ei ole merkitty )

       Lyhyt konkreettinen selostus henkilön uroteoista tai ansioista:

Toveri Hynninen on taistellut rintamalla saksalaisfasistisia valloittajia vastaan sodan ensimmäisistä päivistä lähtien. Tänä aikana hän on osoittautunut kurinalaiseksi ja lujaluonteiseksi komentajaksi, mainioksi radioalan ammattimieheksi divisioonan radioyhteyden hoitamisessa.

Isänmaallisen sodan aikana toveri Hynninen koulutti kymmeniä erinomaisia radisteja taisteluolosuhteissa divisioonan eri osiin. Tietonsa ja ainutlaatuisen taitonsa  radioyhteyden hoidossa toveri Hynninen osoitti myös tammi- ja helmikuun taisteluiden aikana v. 1945.

Dobzin seudulla 28. tammikuuta 1945, kun esikunta ei tiennyt divisioonan sijaintia ja johtoyhteys oli poikki. Tällöin toveri Hynninen pystyi henkilökohtaisesti ottamaan yhteyden radiolla ja välittämään taistelukäskyt jalkaväkirykmentteihin. 1. helmikuuta 1945 Pirplevon seudulla oli johtoyhteys poikki 367. jalkaväkirykmenttiin vihollisen kovien vastahyökkäysten takia, mutta toveri Hynnisen toiminnan ansiosta radioyhteys rykmentteihin säilyi.

Radioyhteyden katkeamattomasta ylläpidosta hyökkäystaisteluissa tammi- helmikuussa 1945 yliluutnantti Hynninen ansaitsee Punainen Tähti- kunniamerkin.

                        126. erillisen yhteyspataljoonan komentaja kapteeni Morzuhin [allekirjoitus]                           

15. helmikuuta v.1945      [Sinetti]             

Sivu 2

PÄÄLLYSTÖN  JOHTOPÄÄTÖS                                                                                                                                                                                                                 PALKITAAN PUNAISEN TÄHDEN KUNNIAMERKKI VALTIOPALKINNOLLA                                                                                                                                         71. jalkaväkidivisioonan yhteyspäällikkö   majori Kavhev  

                             16 helmikuuta  v. 1945    [Sinetti]        [Allekirjoitus]

PALKITAAN II LUOKAN ISÄNMALLISEN SODAN KUNNIAMERKKI  VALTIOPALKINNOLLA 

                           71. jalkaväkidivisioonan  eversti Beljaev 

12 maalikuuta v. 1945      [Sinetti]        [Allekirjoitus]

PALKITSEN II LUOKAN ISÄNMALLISEN SODAN KUNNIAMERKKI  VALTIOPALKINNOLLA 

47. ARMEIJAKUNNAN KOMENTAJA KENRAALILUUTNANTTI  DRATVIN

13 maaliskuuta v. 1945   [Sinetti]        [Allekirjoitus]

On palkittu II luokan isänmaallisen sodan kunniamerkillä 14 maaliskuuta v. 1945 myönnetyllä käskyllä 47 armeijakunnan joukko-osastoille nro 044/H   

47 armeijakunnan kaateriosaston päällykkö majuri Bibik    [Sinetti]        [Allekirjoitus]   

                           


_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________      

Huhtikuussa etenimme pohjoisessa Saksassa. Taisteluja ei ollut, mutta kuulimme jatkuvasti: "Taistelutehtävä, taistelutehtävä!"

Sota kiehui, kävi kauheita taisteluja Berliinin puolesta, alueellamme oli rauhallista. Saksalaisia tuli. Luimme 40 henkeä. Kaikki  olivat jalkiväkisolitaita ilman aseita. He kysyivät: 

-Missä voi antautua vangiksi?

Kun tulimme Saksan alueelle, ensimmäiset kaupungit olivat tyhjiä. Sitten nähtävästi väestö ymmärsi, että olimme normaalit ihmiset ja jäi.

Kerran oli tälläinen  tapahtuma. Etsimme tiloja  yhteyskeskusta ja puhelinasemaa varten. Tulimme erääseen komeaan omakotitaloon. Meitä oli 5 henkeä. Keskusolohuoneessa oli 5 naista ja 1 ukko noin 70-vuottias. Hän nousi, hänen kasvonsa vapisivat. Me emme ottaneet heitä huomioon. Keskustelimme, mihin voi asettaa puhelinkeskus. Keskustelu loppui, huomasin, että saksalaiset seisoivat ja vapisivat. Sanoin heille kangertavalla saksan kielellä:

- Herrat, työskentelemme täällä. Olkaa hyvät, siirtykää  naapurihuoneeseen.

He jouksivat naapurihuoneeseen heti. Jonkin ajan kuluttua ukko tuli huoneesta kalpeana:

- Herra upseeri, milloin tapatte meidät?

Aloin selvittää, että tapamme vain saksalaisia sotilaita ja kun he ampuivat meitä. Hän poistui huoneeseen. Minusta tuntui, että hän ei uskonut. Pian ukko kysyi uudelleen:

- Herra upseeri, saammeko lähteä tästä  huoneesta?

- Kyllä. Käykää, minne tahansa. Kohta mekin lähdemme. Olemme täällä enintään kaksi tuntia.

Vain silloin hän uskoi, että heitä todella ei tapeta.

Toisen kerran tulimme taloon, missä oli emäntä noin 50-vuotias. Työssö ollut radisti sanoi:

- Pyydä emäntää laittamaan meille keitto.

Tulin emännän luo  ja sanoin:

- Voisitteko laittaa keiton. Sodimme, syömme vain kuivaa muonaa.

Hän nauroi ystävällisesti:

-Olkaa hyvät, olkaa hyvät. Mutta sanokaa, mitä keittoa haluatte?

Hän näytti keittokirjan ja panin sormeni ensimmäiseen kappaleeseen, missä oli perunoita ja lihaa. Kului vähän aikaa ja  pojat pyysivät minua katsomaan, mitä emäntä tekee. Hän pani silmälasit ja punnitsi kaikki ahkerasti. Tuli mainio keitto. Kun lähdimme, kaikki  eväät, joita meillä oli, juustoa, makkaraa, leipää,  jätimme emänelle tuli kyyntelet silmiin. Hänellä ei ollut leipää. Kun tulimme toisiin saksalaisiin kaupunkeihin, saksalaisilla oli paljon hilloa, suolatarvikkeita, vaan ei ollut leipää.

Missä uutinen voitosta saavutti Teidät?

Odotimme, että Voitonpäivä tulee 8. toukokuuta. Tuohon aikaan taistelut loppuivat. Mutta Voiton päivä määrättiin 9:ksi toukokuuta. Olimme saksalaisessa Kropelinin kaupungissa syrjäkadulla. Talot olivat tyhjiä. Minä, Votin ja Nazarov olimme eräässä talossa. Ilmoitettiin, että sota loppui. Meillä oli vain maitoa. Kaadoimme maitoa ja joimme pikarin maitoa voitosta.

Mitkä palkinnot on Teillä Suuresta Isänmaallisesta?

Punaisen tähden kunniamerkki, II luokan  isänmaallisen sodan kunniamerkki.

Divisioonan komentaja Beljajev varasti minulta palkinnon. Koko ryhmä m.m. minä määrättiin palkittavaksi isämaallisen sodan I luokan kunniamerkilla. Kun hän oli allekirjoittamassa, puhelin alkoi soida. Hän otti kuulokkeen ja lähti johonkin. 4 myöntämisperustelista jäi kirjoittamatta. Komentajan olisi pitää nyt ajaa divisioonan esikuntaan ja selvittää, että vielä 4 listaa jäi. Mutta hän ei tehnyt niin. 4 henkeä jäi palkitsematta m.m. minä.

Voiton jälkeen yli puolen vuotta asuin Saksassa palvellen miehitysjoukoissa. Asuimme mitään tekemättä. Raja neuvosto- ja liittolaistenvyöhykkeiden välillä oli vain kartassa. Voi kävellä ja ajella vapaasti. Kävin monissä saksalaisissa kaupungeissa tällä tavoin: 

Tulin maatielle ja pysäytin neuvostoauton.

- Mihin ajat?

- Nyrbergiin.

- Minäkin tulen sinne. 

Ajuri nauroi ja istuutti minut koppiin. Nyrbergissa kysyin paikallisilta asukkailta, missä on komendantinvirasto. Tulin siihen ja puhui yliluutnantille tai kapteenille:

Terve, vanhempi! Haluan katsoa kaupunkia.

Tämä kirjoitti minulle paperin, sen mukaan minut majoitettiin parhaaseen hotelliin, ruokittiin.  Kaikki on ilmaista. Niin asuin 3-4 päivää. Sitten ajoin toiseen kaupunkiin. Samalla tavalla  matkustelin liittolaisten alueen kautta, mutta tuolla hänen piti maksaa miehitysmarkoilla.

Saimme kaksi palkkaa: miehitysmarkkoina ja ruploina. Maksoimme markoilla Saksassa,  raplat  tallennettiin pankkikirjalle tai siirtää omaisille. Siirsin siskolleni.

Kun tapasin liittolaisten alueella englantilaisia sotilashenkilöitä, tein kunnian. Suhteet englantilaisiin olivat virallisia. Amerikkalaisten kanssa voimme puhua vähän saksaa, koputimme olalle. Kerran luokseni tuli amerikkalainen sotilas, koputti olkaa ja kysyi suomeksi:

- Suomalainenko?

- Suomalainen.

- Voi hyvä. Mennään kauppaanne. Ostat minulle vodkaa. Meille ei myydä vodkaa kaupastanne, ja kaupassamme ei ole vodkaa. Osoitautui, että hän on suomalainen kansallisuudeltaan. Hän muutti Yhdysvalloihin kumouksen jälkeen. Ostin puoli litraa vodkaa. Amerikan suomalainen ehdotti ajaa länsialueelle ravintolaan. Kun me, 4 neuvosto- ja 4 amerikkalaista upseeria, olimme tulossa, meitä vastaan tuli ravintolan isäntä ja puhui puhtaalla venäjällä:

- Tervetulloa, herrat upseerit.

Isäntä oli muuttanut Venäjältä. Ravintolassa oli enemmän naisia. 20 hengen soittokunta soitti venäläisen laulun. Isäntä tuli ja sanoi:

- Jo yli viikkoon en ole saanut mitään evästä. Voimme tarjota vain kahvia. Nämä ihmiset istuvat ja kuuntelevat musiikkia.

Ehdotin ajaa kauppaamme. Toimme elintavikkeita ja pyysimme tarjoilijaa tekemään voileipiä. Tämä toi suurella vaadilla voileipiä. Upseerimme käski antaa myös musiikoille ja kataa jollekulle pikarin vodkaa. He ryyppäsivät ja soittivat ”Katjushaa”.

 

Oliko Suuren isänmaallisen sodan jälkeen ongelmia ”viidennen kohdan” vuoksi (neuvostolomakkeen viidennessa kohdassa merkittiin kansallisuus)?

Ei ollut.

Sodan loppumisen jälkeen Eetu Hynninen palveli Saksassa vielä puolen vuoden ja kotiutui armeijsta v. 1946. Hän palasi Leningradin yliopiston fyysikaaliseen tiedekuntaan, puolusti kandidaatin väistöskirjan v. 1954. Hän työskenteli dosenttina ja vanhemapana tutkijana vuoteen 1998 ja julkaisi yli 40 tiedetyötä.

Lehtimies Aimo Ruususen kuva 

 

Kirjoitti Janina Emilia Iljainen v. 2015- 2016

 

 

Comments