Anna Haimi

Anna (Aino) Pavlovna (Paavon tytär) Haimi 

(1925 - 2015)

Aino (vasemmalla), äiti Jelena ja muorempi sisko Alina

Olen syntynyt vuonna 1925 Rosmittalan kylässä.  Isä oli kolhoosin puheenjohtajana, äiti hoiti kotitaloutta. Kylässämme oli 100 taloa, vain 2 perhettä oli venäläisiä, Tyrinit ja Kozlivit. Kylässämme oli alkukoulu, missä oli suomenkielinen opetus. Kävin 4 luokkaa. Viidennellä luokalla aloin käydä koulua Uudessa Autiossa (Novaja Pustosh). Opetus oli venäjänkielistä, ymmärsin venäjää huonosti. Jätin koulun pian ja aloin auttaa vanhempia kotona. Meillä oli suuri puutarha.  Myin omenoita, marjoja Leningradissa Maltsevki-kauppatorilla, missä aloin puhua venäjää paremmin.

Kuulin sodan alkamisesta radiosta. Kaksi vanhempaa veljeäni, Ivan ja Semjon (Juhani ja Simo), lähetettiin rintamalle, jossa he katosivat jäljettömiin. Meiltä otettiin pois lehmä, mutta osa sadosta jätettiin. Meillä ei ollut elintarvikekortteja. Ensimmäisenä talvena kuoli piirityksessä puolet kylästä. Kylän vieressä oli lampi, johon kuolleet ajettiin kelkalla ja peitettiin lumella. Meillä ei ollut voimia kaivaa hautoja.

Kun Tuprova hävitettiin, siirrettiin sen siviiliväestö kyläämme. Taloomme majoittui kaksi venäläistä perhettä. Heillä ei ollut lainkaan elintarvikkeita tai kortteja, ja he kaikki kuolivat. Emme voineet auttaa heitä mitenkään.

26. maaliskuuta meille ilmoitettiin evakuoinnista. Laatokan jäällä meitä pommitettiin, mutta auto saapui rannalle. Meidät kuljetettiin junassa Irkutskin alueelle. Siellä asuimme muutama kuukausi. Äitini kuoli. V. 1942 syksyllä käskettiin valmistautua. Jätettiin vain niitä, joilla oli pieniä lapsia. Purjehdimme proomulla pitkän ajan. Mihin  ja miksi? Emme tienneet. Pääsimme Jakutiaan Janan joenrannalle Laptevinmerelle.

Rakensimme yhteisen ison jurtan, jossa asui 60 henkeä. Monia ihmisiä kuoli kylmyyteen. Isä kuoli.  Talvella lasien asemesta oli jää. Kesällä oli oikein paljon sääskiä ja peitimme ikkunat liinalla. Valaistusta ja lämmitystä varten  oli kalarasva.  Asuin siellä kymmenen vuotta ja työskentelin kalastajana 10 hengen työkunnassa.  Söimme hyvää kalaa, mutta meillä ei ollut mitään muita elintarvikkeita, kuten kasviksia tai leipää. Meiltä riistettiin passit.

Siperiassa puhuimme venäjää ja suomea. Kun sota loppui, kaikki iloitsivat. Olimme varmoja, että evakuointi päättyy pian ja palaamme pian kotiin.

V. 1946 meille palautettiin passit. Monet suomalaiset lähtivät kotimaalle. Kuulemma heitä ei päästetty omiin taloihin. Minä ja siskoni Alina emme palanneet, koska meillä ei ollut rahoja paluumatkalle. V. 1951 säästimme tarvittavat rahat, tulimme kotimaalle, mutta täällä meitä ei rekisteröity. Tulimme Borovitshiin Nodgorodin alueelle. Palasimme kotimaalle v. 1961.

V. 2014 Rosmittolan kylässä


 

 

Comments